Myyrän maailma

Myyrä parka, sen elämässä on ollut kauheasti kaikkea hevoselle tylsää. Kukkahattu oli järjestänyt Jutin tallin hevosten hampaita raapimaan ja rokottamaan otukset. Myyrän raspaus meni kuin elokuvissa, se ei siis ravistellut päätään tai alkanut mihinkään muuhunkaan possun työhön vaan tyynesti otti pikku päiväkännin ja loikoili päätuessa autuaan rentona. Lisäksi se rokotettiin, kuten aina puolen vuoden välein sille tehdään. Myyrähän on mukava hoidettava eläinlääkärillekin, se ei hötkyile piikkejä eikä verikokeita. Vaan annas olla, seuraavana aamuna tädin raahautuessa tallille, oli Myyrä korvat nuupallaan tätiä vastassa. Hetken otusta katseltuaan kukkahattu tajusi mitata sen kuumeen. Ja kuumettahan oli, 39 astetta kun Myyräläisten normilämpö on ollut tasaisen tappavaa tahtia 37.7. Myyrä sai siis viikon sairasloman ja ylimääräistä porkkanaa. Kuume oli onneksi laskenut seuraavaksi päiväksi ettei sairasloma venynyt pidemmäksi.

Vaan sitten sairastui kukkahattu. Ja kukkahttu sairastuikin oikein kunnolla, viikon verran 40 asteen kuumeessa huojuttuaan päätti täti raahautua lääkärin pakeille, märkäinen korvatulehdus ja ab-kuuri kaupan päälle. Onneksi tädin ja Myyrän tallilla on niin kultaisia ihmisiä, että hoitivat tädinkin tallivuorot ja täti sai tosiaan vaan maata. Ikinä aiemmin täti ei ole ollut erossa hevosestaan niin pitkään kuin nyt. Myyrän perä alkoi falskata kun täti oli ollut kolme päivää pedin omana ja kukkahattu tietysti oli huolesta soikeana. Vaan annas olla kun täti tokeni lähes pystyssä pysyväksi ja pääsi tallille, niin Myyrän mahan sekoilut loppuivat. Todennäköisestihän kyseessä on sattuma ja hyvä ajoitus, mutta kukkahattutyyppisesti täti tykkää ajatella että tädin poissaolo korvensin Myyrän päätä ja mahaa.

Nyt Myyrä on päässyt maistelemaan vihreää ja liikutuskin on aloitettu, tosin Puolalainen kansantanhu on toiminut liikutuksena tädin ollessa hieman kyseenalaisessa kunnossa noihin hommiin. Tänään koitetaan kytkeä Myyrä narunpäähän ja sitoa sen pää suorastaan epäinhimillisesti apuohjilla ja laittaa se juoskemaan ympyrällä eteen-alas muodossa tovin.

Myyrä nykyisellään

talven peltoilua, vie tätiä kuin märkää rukkasta

Työ alkaa tästä!

Hahaa, Myyräparka on joutunut ojasta allikkoon eli reenaamaan mahareppua eli laardivatsaa pois ihan kentälle. Se on joutunut kuuntelemaan tädin käskyjä selästä ja ylittämään jopa esteitä. Vaan Myyrä nauttii hyppäämisestä, kunhan se tapahtuu joko kujalla irtohevosena tai jonkun taitavamman kuin tädin ollessa kyydissä. Täti ylittää Myyrän kanssa lähinnä puomeja ja kavaletteja sillä täti on todennut sen olevan viksumpaa näillä taidoilla.

Täti on myös huomannut mikä aiheuttaa Mullikassa korvan liiskausta ja vinkunaa kun täti kenuaa selässä. Se ei alkuun sulata minkäänmoista asennon korjausta tädiltä. Siis ei millinkään heilahdusta mihinkään suuntaan. Se on Myyrästä kamalaa. Alkuverkka on parempi toteuttaa kevyessä istunnassa laukata holottaen pitkin kenttää, sitten Myyrä suostuu yhteistyöhön. Kevyt ravi on sen mielestä silkkaa ajan- ja hevosen hukkaa joten sitäkään se ei siedä ennen loppuverkkaa. Loppuverkassa täti saa keventää ja Myyräläinen venyttää väkkäräistä säärtään hyyyyviiiinnnn piiiitkäääällleeee ja sutii menemään. Mutta ennen sitä on tädin istuttava satulassa mielellään hengittämättä ja ratsastettava Myyrää ajatuksella mielummin kuin kamalalla pohkeella. Sellainen on Myyrän elämä.

Täti on myös vihdoin (alleviivattuna!) oppinut huomaamaan koska Myyrän mielessä käy suuri uu-käännös. Sen tuntee jos oikein tunnustelee, siis se jännittyy noin tuhannesosa sekunniksi ja siinä vaiheessa jos täti saa imaistua pohkeen sen lievästi levinneeseen kylkeen niin se unohtaa uu-käännökset ja jatkaa kulkuaan eteenpäin. Tämä ei tosin koske oikeaa uukkaria joka tapahtuu vain silloin kun Myyrä oikeasti säikähtää jotain.

Jotain hyvääkin on seurannut puolan ihmeen egon kasvusta! Se sietää erinnäisiäö raahaus/paukutusääniä ympäristöstä eikä estenurkkakaan ahista enää. Vain kolme kokonaista vuotta ja nyt ollaan tässä pisteessä. Aika aikaansa kutakin sanoi Myyrä kun uukkareita harjoitteli ja täti hymisee tyytyväisyyttään, tietysti.

Reeni jatkuu kuinka pitkään Myyrä suo, toivottavasti laardi häviää ja tilalle saadaan taas urheilullisen näköinen ja superenerginen pikku väkkäräsääri

Siis täti meni kuin menikin väkkäräisen puolanotuksen kanssa pellolle. Ja lopputuloksena oli Mullin kyydissä hihittävä, kiljuva ja karjuva ohjista kiskova täti. Harmi että jostain syystä en saa lisättyä kuvia tänne, sillä nyt olisi tarjolla laadukkaita tilannekuvia, kiitos tädin toveri-S:n. Mutta tyydyn kuvailemaan Mullikan riemukasta peltoretkeä.

Heti alkuunsa Myyrä tuntui tädin alla silkalle dynamiitille, se tepasteli tarmokkaasti hangessa (joka muuten oli todella raskas) ja alkoi “tuoksua hevoselle” kuten se tapaa tehdä kun se mukamas-hikoilee. Sillä Mullikat eivät hikoile lainkaan paitsi kesäkuumalla. Tarjosi se pariin otteeseen raviakin, mutta kun täti oli ajatellut retken olevan vain käyntiä ja mahdollisesti eteen-alas käyntiä. Tosin eteen-alas oli alkuun ihan alakaula-ylös käyntiä mutta sitkosti täti piti ohjia “liian pitkinä” ja hykerteli mullikan intopiukassa olevalle olemukselle. Sitten täti ajatteli armahtaa pientä karvaeläintään ja päästi sen vähän ravaamaan. Hmmm, ohjat siis edelleen pitkänä. Kuinka ollakaan Mulli otti suuntimat, heitti perän ilmaan ja paahtoi tuhatta ja sataa pitkin peltoa. Täti koitti jarruttaa sitä ryystämällä niistä pitkistä ohjista, välillä karjui ei ja välillä nauroi. Mullikkahan intoutuu suuresti kaikenlaisista kannustushuudoista ja se vain kiihdytti vauhtia. Kuvissa täti on nauranut sen äärimmäisen päättäväistä ilmettä ja jalkojen sojotusta minne sattuu milloin sattuu.

No pysähtyihän se, sitten lopulta. Täti käänsi sen vielä kertaalleen peltoa kohden ja päätti sitten mennä kentälle, lähinnä siksi että hanki oli niin raskas ja Myyrän liikutus vasta aloitettu.

Kukkahattu tässä mietti että on se Luojan lykky että rakas rva Lötjösvainaa oli tädin ensimmäinen hevonen, täti olisi varmasti lakannut harrastamasta hevosia jos neiti puolalainen väkkäräsääri olisi osunut ensimmäiseksi hevoseksi. Sillä täti on arka. Rva Lötjösvainaan ostohetkellä täti oli vielläkin arempi. On täti siis miehistynyt asteen pari kun uskaltaa jo hykertää pokun ritoloille, eikä se pikku pukittelu silloin tällöin saa tätiä kauhistumaan enää yhtälailla. Lisäksi Myyrän ajatuksenjuoksu olisi saattanut olla liikaa oman hevosen omistamista harjoittelevalle tädille. Rva Lötjönen näet oli meistä kahdesta se viisaampi, ihan oikeasti. Sen loputon lempeys ja ymmärrys mahdollisti tädin harjoittelun jota ilman Myyrä olisi jo seonnut ja tätikin myynyt ratsastuskalsarinsa netissä ensimmäiselle tarjoajalle.

Vaan Myyräkin on oiva tätiratsu, se vaan on hieman omapäinen ja ehkä jopa egoisti ajoittain. Ystävällinen ja ihmisiä rakastava se kyllä on ja se varmaan mahdollistaa tädin harjoittelun hevosten mielenliikuista ja ratsastuksesta juuri Mullikan kanssa.

No nyt on säiden vallitsija sulattanut kenttääkin sen verran että Myyrä on joutunut (eli tädin mielestä päässyt) jälleen toimittamaan kouluratsun virkaa.

Myyrän loma on aiheuttanut puolalaisen muistikatkon rakkaan väkkäräsäären aivoihin ja se kuvittelee olevansa ennemminkin keinuhevonen sen kouluratsun sijaan. Se esittää tädin kavuttua kyytiin ensin etupään kevennyksiä, onneksi Myyrien peruskoulutukseen ei ole kuulunut se oikea pystyynhyppääminen joten täti tyytyy kihertämään kyydissä kun Mulli loikkii. Sitten alkaa Myyrää vähän ahistaa ja se alkaa liiskata korvia pitkin niskaa ja pullauttaa alakaulan tädin riemuksi esiin ja toheltaa. Kun tämäkään ei aiheuta tädissä mitään reaktiota, se saattaa viskaista hanuriosastoa ilmaan ja jopa vinkaista. Tähän ratsastuksenaloituskokeilumyyräläisälypäätanssimiseen kuluu se kymmenen minuuttia ratsastuksen alusta ja sitten Myyrä toteaa taas, ettei auta ja alkaa touhuta kuten täti tahtoo. Ja tätihän tahtoo, täti tahtoo että Myyrä asettaa takakaviota alleen ja kulkee matalassa ja pitkässä muodossa mutta pyöreänä. Ja Mullihan menee, se juosta jolkottaa naama vaahdossa ja korvat lerpattaen pitkin kenttää.

Huomenna se pääsee peltokävelylle, riippuen toki siitä, uskaltaako se talsia hankeen jossa ei ole vielä jälkiä. Kas Myyräläisten suurin painajainen on koskematon hanki. Se siirtää kaikki neljä jalkaansa yhteen ja tärisee. Se tärisee niin kovasti että tätikin tärisee tahtomattaan sen selässä. Silloin saa täti reenata lihaksiaan, sillä täti on niin kukkahattuinen että laskeutuu satulasta ja kävelee pikkumatkan Myyrälle malliksi. Sitten Myyräkin uskaltaa taas töhöttää eteen päin innokkaasti.

Sellainen oli Mullin uran uusi aloitus, saapa nähdä tuleeko tästä mitään vai tyytyykö täti vain sukimaan kultaisen Myyränsä silkinhienoa karvaa sillä välin kun muut valloittavat kilpakenttiä.

Haluaisin että heinä olisi hyvälaatuista, sitä tarjoiltaisiin joko vapaasti tai ainakin useita kertoja päivässä. Yöksi haluaisin heinää niin paljon että aamuyön tunteina kun mahan ph on matalimmillaan saisin syötyä kortta jottei mahahaava iskisi.

Haluaisin että väkirehuni olisi juuri minulle sopivaa. Ei kauraa vain siksi että kirjassa lukee että se sopii kaikille eikä mysliä vain siksi että muutkin sitä syöttää. Väkirehuksi haluaisin juuri itselleni sopivaa tuotetta. Kymmeniä purkkeja en haluaisi omistajani hankkivan ja pellavaa toivoisin ruokalistalle.

Loimituksen toivoisin olevan juuri minulle sopivaa, ei liian paksua eikä liian ohutta vaan juuri minulle sopivaa. En haluaisi että minut loimitettaisiin trendien mukaan enkä myöskään toivoisi että naapurikarsinan hevosesta otettaisiin mallia.

Toivoisin että kaikkea ylimääräistä toimintaa/rompetta mietittäisiin tarkasti tarvitsenko minä juuri sitä. Klippaamisen ymmärtäisin jos reenaisin täysillä ja hikoilisin ihan kamalasti, muuten en.

Haluaisin ulkoila mahdollisimman pitkään päivisin ja toivoisin mukavaa hevosseuraa itselleni jos sellaista vaan löytyisi.

Haluaisin että minua käsittelevät ihmiset ymmärtäisivät olla rauhallisia ja komentavan minua vain kun sitä ihan oikeasti tarvitsisin.

Haluaisin että minut liikutettaisiin järkevästi ja oikeinpäin ja jos olisin jostain kipeä, minun annettaisiin parantua rauhassa.

Haluaisin että minut käytettäisiin klinikalla tai että eläinlääkäri tutkisi minut jos vaikuttaisin sairaalle. AInakaan ontuvana en haluaisi liikkua metriäkään.

Haluaisin että minulla on vettä tarjolla myös ulkoillessani ympäri vuoden.

Haluaisin että kengitykseni hoitaisi ammattilainen eikä ko. toimenpide ainakaan aiheuttaisi minulle kipua tai pelkoa.

Haluaisin että satulani sovitettaisiin juuri minulle sopivaksi eikä ratsastajan mieltymykset vaikuttaisi liikaa valintaan.

Haluaisin että ihmisten keskinäiset ristiriidat eivät vaikuttaisi minun kohteluuni eikä ruokintaani tai muuhun minua koskevaan.

Haluaisin että minua kohdeltaisiin johdonmukaisesti ja asiallisesti jolloin olisin varmasti palvelualtis pikku hevonen

Johan on markkinat sanoi Mulli kun pakkasta piteli. Siis reenauksen onnistunut aloitus on jälleen lykkääntynyt, kiitos veemäisten uusiopakkasten jotka hidastavat maaston sulamista ja rapeuttavat hangen pinnan kovemmaksi kuin näkkileipä konsanaan. Myyrä won osaa sentään nauttia tilanteesta, se liikkuu käyntiä täti selässään (ja whoo, se jopa PYSYY käynnissä täti selässään ) ja juosta jolkottelee irtonaisena vailla sen kummempaa painostusta. Puolalainen kansantanhukin on nyt jäänyt vähemmälle, sillä armas Mullikkainen osaa jo hieman varoa pohjia ja tyytyy vinkumaan seistessään paikallaan ja viskoo perääkin vain hillitysti!

Treenitauko tekee sinänsä ihmeitä kukkahatulle, into hevosen “laittamiseen” palautuu kovempana viikosta toiseen. Täti näkee jo sileunsa silmin kuinka Mullikka harrastaa laukkapiruetteja ja joka toisella vaihtoja tädin hihertäessä kyydissä. Jonkun pitäisi kai pudottaa täti haavemaailmasta alas ja kertoa tädille, että harvemmin hevoset oppivat uusia liikkeitä levätessään. Vaan älkää huoliko, oi lukijat (jos teitä on) Myyrä hoitaa tädin jalat maan pinnalle ja jopa sen alle kunhan sen aika tulee. Todellisuudessa harjoittelemme varmasti ei alakaulaimena liikkumista ja pohjeapuihin heti reagoimista eikä vasta sitten kun arvon neidin biorytmit ja tähtitaivas antaa periksi.

Kukkahatusta puheenollen, kukkis alkaa saada lihasta oikein kunnolla naruihin joita käsiksi kutsutaan; Kaivo valuttaa pintavettä sisäänsä ja sehän tietää tädille vedenkantohommia. Ai sitä riemua ja kirosanojen määrää kun täti aamutallin tehtyään alkaa raahata vettä koko porukalle. Myyrä tietysti nauraa tarhassa partaansa ja koittaa ryydittää tädin toimia tuijottelemalla ja pörisemällä äärimmäisen puolalaisesti kauheille sangoille ja kottikärryille jotka liikkuvat aivan väärissä paikoissa totuttuun nähden!

Ah ja voi, kukkahattu palaa asiaan jälleen kun veden kantamiseltaan ehtii. Siihen asti Myyrälä hiljenee!

Kas kas, vettä sataa ja lumet saa kyytiä. Ihan kuten tätikin… Sillä Myyräläisen jalka alkaa näyttää silkan paranemisen merkkejä! Ei toki väkkäräisyydestään vaan niistä hiivatin jänteistä. Myyrä on aloittanut työnteon pulleana ja levänneenä pullasorsana mutta siitä huolimatta ei lepo ole tehnyt tehtäviään pikku polakin kunnolle. Uskokaa tai älkää niin se tyttö se jaksaa sutia. Täti on myös ohjasajanut pientä vauhtimyyrää, se sutii, keulii ja leipoo. Onneksi keulii vähemmän ja sutii enemmän.

Ohjasajoa täti ei ole myyrän kanssa harrastanut ikinä. Itse asiassa täti oli aika varma, että sekä myyrä että täti löytää itsensä kuuta kiertävältä radalta viimeistään siinä vaiheessa kun vaihdetaan suuntaa ja täti joko a) heilauttaa ohjat mullin perän päältä toiselle puolelle tai vaihtoehtoisesti b) antaa ohjien hilautua polakin herkkää perää pitkin toiselle puolelle. Vaan kas, Mullista on kuoriutumassa oiva tätihevonen, se ei singonnut kummallakaan tyylillä minnekään. Ainoastaan tyytyi tuijottamaan ohjia kauhistunut ilme naamalla ja sieraimet lautasina. Sitten se jatkoi matkaa taas. Tietysti täti kehui sen kaunista ruotoa ja älykästä toimintaa. Kummallisen työteliäs se oli ohjien päässä, suorastaan mahdottoman myyrämäiseen tapaan työnpakertaja.

Myyrä vihaa professional choice suojia, sitä etoo koko Myyrän sydämen pohjasta kun täti köyttää ne sen etusiin. Se yrittää ensin näyttää närkästyneeltä. Kun se ei toimi, se siirtyy vaiheeseen liikkuminen. Kun sekään ei auta niin se polkaisee kovasti komentaen jalkansa maahan ja murjottaa naama pitkänä mulkoillen tätiä. Täti on niin kamalan tylsä ihminen, että jatkaa suojien köyttämistä ja huus välittää rakkaan karvapallonsa ahdistuksesta. Onneksi Myyrä kuitenkin suostuu liikkumaan ne kammotukset jalassa.

Myyrällä on myös karmea sulkasato. Täti luulee että nahkahevonen on ajatellut pudottaa kaikki karvansa pois ja alkaa sfinx-kissaksi. Se varmaan on kuullut kun täti on haaveillut sellaisen ottamisesta ja kuvittelee nyt että elämä sfinxinä tädin kanssa olisi paljon helpompaa kuin nahkamyyränä tädin kanssa. Täti on sille kertonut kyllä, että sfinxit joutuvat kylpyyn kerran viikkoon ja niitä puetaankin paljon enemmän kuin väkkäräsäärisiä puolanihmeitä. Liekö se siten vakuuttunut asiasta lainkaan.

Vaan palataan asiaan keväämmällä sanoi myyrä kun täti polkupyörällä tallille ajeli. Siis lisää nahkahevosen kuulumisia tulevaisuudessa (ja nyt peukut pystyyn että täti saa sen ruhon ja mielen tasapainoon taas! 

Siis sinua on varoitettu, kukkahattu aikoo oikoa sanoja ja leuhottaa nti Urpå won Myyräsestä.

Kuinka mukavaa tädistä onkaan seurata pikku myyräläisen touhuja nykyisin. Sillä on kunto kohdallaan, se siis on virkeä, reagoiva ja kiinnostunut. Sen elämä näyttäisi olevan kohdallaan; Se touhuilee omiaan ja ajoittain jopa kokeilee tädin hermon kestävyyttä ja kyseenalaistaa (toki sievästi) tädin johtajuuden. Onneksi se myös palaa paikalleen ja tajuaa tädin olevan se suuri ja peloton tästä kaksikosta. Sen ruoto eli ruho eli vartalo on suhteellisessa kunnossa välittämättä tämän hetkisestä lepo-/kävelyjaksosta. Sai oikein kehujakin tänään Tiinalta :).

Siinäpä kehuja ja vaaleanpunaista silmälasia kerrakseen kaikille, kyllä Mulli maailman ojossa pitää. Siirrytään sitten jalkakuulumisiin;

Siis Tiina poikkesi tsekkaamassa Myyrän väkkärät etujalat tädin pyynnöstä johtuen. Kas väkkärä on ollut niin kovin kummallinen, ei ep vaan ihan kuin olisi kovasti jäykkä oikeasta (eli siitä vammajalasta) etusesta. Tiina hipli Myyrän jalkoja ja Myyrä hipli Tiinan selkää ja tädin olkapäätä ja löytyihän sieltä juttuja, oikeassa etusessa on nähtävästi joskus ollut hankkarivamma, arpea tuntui olevan. Nykyinen vammaosasto löytyi pinnallisesta koukistajasta, ei mikään iso vamma eikä vakava mutta siis huomioon otettava. LISÄKSI (huooh) vasempaan väkkäräiseen etuseen oli tälähtänyt nähtävästi jonkun (kas näin heiluu hattu ja hattu heiluu näin… Siis kanan muisti tädillä) jänteen haaran vamma. Siis nyt töpötellään silkkaa käyntiä, tai siis täti aikoo töpötellä Myyrän selästä käsin silkkaa käyntiä ja puolalainen väkkärä todennäköisesti ei. Täti silmissään näkee, kuinka won Myyrälä kiljuu jokaisesta vähänkin puristavammasta jalkaliikkeestä (siis ratsastajan, ei otuksen, toim.huom.) ja tarjoilee alakaularavia höystettynä takapotkuilla kiljahdusten tahdissa. Hmmm, tädin täytyy siis koittaa muistella starttipintelöinnin “kiristä hampaat irvessä”-paketoinnin ohjeistuksia myyriksen etujalkaan. Tädillä olisi kyllä suhteellisen iskemättömät professional choice suojatkin, mutta kun ne on Lötryskä-vainaan kokoa. Ja tunnetusti Lötryskän jalat olivat luustoltaan mallia saksalainen sotanorsu kun taas Myyrän räpylä muistuttaa kaukaisesti pulkannarua ja lähemmin katsottuna kaksinkertaista pulkannarua.

Vaan ans kattoo, raporttia sataa kunhan Mulli ja täti saadaan samaan tilaan satulan kanssa!

Ei vaan ole todellista; Kirjoitin vaikka kuinka pitkän ja väkkäräisen kirjoituksen Myyräläisen jalkaimen tilanteesta ja se vaan hävisi. En ala, en suostu, en halua. höh.

Aloittakaamme alusta:

Siis Myyrä won on saanut vinon jalkansa jo kuntoon, se ei enää turvota edes aamuisin eikä näytä muutenkaan normaalia mullin räpylää kummemmalta. Jonkun aikaa vielä saa Myyrä lomailla, ell suosituksesta.

Tosin kukkahattu pakotti eilen toveri hevosihmisen tuijottamaan Myyrän jalkojen heiluntaa, josko toveri näkisi onko väkkärä ep vai ei. SIllä kukkahattujen pahin pahe on jatkuva hysterisointi, siis ilman mitään syytä tapahtuva hirvittävä huoli ja sydämen tykytys ja lienee tämä epäsäännöllinen sydämenrytmi aiheuttaa harhanäkyjä, sillä mullihan on aina ep jos tädiltä kysytään ja siihen on olemassa edes häviävän pieni mahdollisuus.

No eikun Myyrä liinan päähän ja jolkottamaan. Kas kyllähän täti on aina tiennyt että väkkäräinen ahtaa itseensä energiaa muutaman hevosen edestä, kun joutuu lomailemaan, mutta silti ajatteli juoksauttaa Mullikka “ihan vähän ja ihan hiljaa”. Kuinkas sitten kävikään… Mulli esitti puhdasta ja hienoa ravia, se esitti myös puhdasta, ilmavaa ja mahdollisimman kovavauhtista laukka. Se esitti kiljumista, perän heittelyä ja muuta vatkausta. Se esitti myös JÄLLEEN etukengän irrotusta vauhdissa. Myyrän Luojalle kiitos, kaviot ovat kovat ja hyväplaatuiset (kiitos alkuperäisen Myyrähautomon siitostoiminnan!) eikä niistä ole tupannut juurikaan paloja lähtemään. Siis Myyrä liikkui puhtaasti ja kovaa myös toveri hevosihmisen mielestä. Onni onnettomuudessa oli se, että usempikin karvainen tallitoveri oli päättänyt joko vääntää kenkänsä solmuun tahi irroitella niitä, joten seppä oli tulossa käymään heti seuraavana aamuna. Täti sai ujutettua väkkärän joukkoon sankkaan kengän kiinnitykseen. Ja Mulli muru se käyttäytyi taas asiallisesti ja rauhallisesti, liekö sillä hieman miesvajetta maailmassaan jossa ainoa mieheksi edes lähes tunnustautuva on naapurikarsinan ruuna ja tarhan vieruskaveriruuna. Vaikka kukkahattu kyllä veikkaa että ystävät hengailemassa tallissa myyräläisen kanssa ko. toimenpiteessä auttaa sen Puolalaisten aivojen rauhoittamiseen (vaikkakin miesystävä naapurissa saikin aikamoisia hyrrämeininkejä kun luuli että sen naista raahataan nyt ulos ja hän istuu edelleen vankina omassa luukussaan…) Siis kenkä hyvin, Mulli hyvin ja tädillä rauhaisa mieli!

Lopppuviikosta sitten täti kiipeää puolalaisen dynamiittitynnyrin kyytiin ja kokeilee kuinka kovaa tynnyri vinkuu kun jalan laittaa kiinni. Todennäköisesti luvassa on vauhtia ja alakaulaa vaan mikäs sen mukavampaa; terve Myyrä saa vähän lenutakin